Jenni on kokeillut elämänsä varrella monia eri lajeja potkunyrkkeilystä jalkapalloon, parkouriin ja sirkukseen. Miekkaan ja kilpeen hän tarttui ensimmäisen kerran vuodenvaihteessa 2023, ja siitä hetkestä lähtien laji vei hänet mukanaan pää edellä syvään päähän ja täysillä. Lajin parista on löytynyt sekä ihania ja inspiroivia ihmisiä että turvallinen paikka rymytä, oppia ja pitää hauskaa.
Jenni haluaa antaa lajille yhtä paljon kuin se on jo hänelle antanut. Häntä motivoi mahdollisuus olla mukana luomassa muille ympäristöä, jossa voi heittäytyä, kehittyä ja uppoutua tähän kasvavaan lajiin.
Jaakko Kaleva on 20 vuotta viikinkiaikaisen taistelun parissa temunnut yhdistysintoilija, jonka rakkaus lajiin löytää vertaisensa vain hänen intohimostaan huonoon huumoriin. Jaakko on toiminut eri yhdistysten vastuurooleissa jo yli kymmenen vuoden ajan, pyrkien jakamaan omaa työpanostaan ja puujalkahuumoriaan yhteiseksi hyväksi.
Tomi Vainionpää on turkulaisen Wirran Wartijat ry:n kirjuri ja käytännön asioiden hoitaja, jonka kädet löytävät tiensä yhtä luontevasti ompelutöihin, puutöihin kuin miekan kahvallekin. Hän tarttuu tehtäviin siellä missä apua tarvitaan, ja on usein se tyyppi, joka saattaa pyytämättäkin antaa runsaita neuvoja, tai vain hiljaa lainata kuuntelevaa korvaa.
Benjamin on ollut mukana viikinkitaistelu-harrastuksessa jo noin kuusi vuotta Birckalan muinaisyhdistyksessä. Hän tahtoo kehittää lajia sekä virallisempaan, että yhteisöllisempään suuntaan.
"Parasta lajissa on ystävät ja taistelu!"
Erno Virtanen on monessa simassa marinoitu muusikkosoturi Kouvolasta. Björnfellin jaarlina ja muissa yhdistyksen vastuutoimissa vuosia harmaita hiuksia keränneenä jaksaa silti väsyttää kanssataisteilijoita isi-vitseillään. Hänen oluen janonsa häviää ainoastaan taistelun- ja tiedonjanoilleen.
Jukka Lappalainen on harrastanut lajia vasta muutaman vuoden, mutta innostus ollut jo pidempään. Jukka heittäytyy tilanteisiin ja haluaa haastaa itseään. Viikinkimiekkailu on hyvä vastapaino metallinpaljastimen kanssa pelloilla ja metsissä kulkemiselle. Huonolla huumorilla ja iskävitseillä varustettuna ei tule huonoja hetkiä (ainakaan Jukan mielestä).